ASIANTUNTEMUKSEN PIIRIIN KUULUVAT
KYSYMYKSET JA KÄYTÄNNÖT
Etiikka ja erityisesti arvot ja vastuullisuus
Filosofia ja erityisesti ekosofiat ja autonomia
Politiikka ja erityisesti oikeudet ja väkivallattomuus
Poetiikka ja erityisesti itseilmaisu ja sanataideterapia
JÄSENYYDET
Suomen Tietokirjailijat ry
Suomen Kirjallisuusterapiayhdistys
ry
Herttoniemen Hylkeet
Hyvinkään Ratsastajat ry
TUTKINNOT
2022: Kirjallisuusterapiaohjaaja. Jyväskylän yliopisto.
2022.
2006: Filosofian tohtori. Arvosana: Eximia. Helsingin
yliopisto. 2006. Väitöskirjana monitieteinen filosofiaa,
kirjallisuudentutkimusta ja sukupuolentutkimusta yhdistävä tutkimus aiheenaan
kohtaamisen etiikka. Väitöskirja julkaistu väitöspäivänä 2.6.2006 nimellä Tule,
rakkaani! Naisen ja miehen välisestä etiikasta kirjallisuuden rakkauskuvauksissa (Kustannusosakeyhtiö Teos).
1997: Yleisen kirjallisuustieteen lisensiaatti. Arvosana: Magna cum laude approbatur. Helsingin yliopisto. 1997.
1996: Filosofian maisteri. Pääaineet: yleinen kirjallisuustiede ja teoreettinen filosofia. Pro gradun arvosana: laudatur / erinomainen. Helsingin yliopisto. 1996.
HANKKEET
2016–2017: Erikoisasiantuntija. Vetäjä hankkeessa Askelmerkit
dialogiseen tunnistamiseen. Rahoittajana Euroopan unionin sisäisen
turvallisuuden rahasto (EUSA). Hankkeessa taustaorganisaationa Pro-tukipiste ry
ja hankkeen ohjausryhmässä Valtioneuvoston ihmiskaupan vastaisen työn
koordinaatio, Suomen valtion ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä,
Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto, Pakolaisneuvonta ry & Monika-Naiset
liitto ry. 8.2.2016–31.12.2017.
2014–2015: Asiantuntija.Sukupuolten tasa-arvoa
käsittelevien Suomessa vuosina 1995–2014 ilmestyneiden julkaisujen kerääminen
ja luetteloiminen Vilnassa sijaitsevaan Euroopan unionin tasa-arvokirjastoon
nimeltä Research and Documentation Centre. Rahoittajana European Institute for
Gender Equality (EIGE). Ekvalita. 1.9.2014–28.2.2015.
2013–2014: Tutkija. Tutkimushanke Intohimon poetiikkaa. Rahoittajana
Suomen Kulttuurirahasto. Sukupuolentutkimus. Helsingin yliopisto.
1.6.2013–31.5.2014.
2012: Tutkija. Tutkimushanke Insesti –
sanallistamisen keinoja, selviytymisen strategioita. Rahoittajana Alli
Paasikiven Säätiö. Sukupuolentutkimus. Helsingin yliopisto. 1.1.–30.6.2012.
2009, 2011: Tutkija.Tutkimushanke Kukkien
kohtaamisesta. Affektio, intentio ja ihmetys. Rahoittajana Suomen
Akatemian tutkimushanke "Luonnon, maiseman ja sukupuolen esittäminen ja
aistiminen." Sukupuolentutkimus. Helsingin yliopisto. 1.9.2009–31.12.2009
ja 1.1.2011–31.8.2011.
2007–2008: Tutkija. Tutkimushanke Rakkaus,
aistimellisuus ja transsendentaalisuus. Rahoittajana Koneen
Säätiö. Kristiina-instituutti. Helsingin yliopisto. 2007–2008.
2000–2006: Tutkija. Tutkimushanke Kohtaamisen
etiikka. Rahoittajana Väinö Tannerin Säätiö, Helsingin yliopiston
350-vuotissäätiö, Emil Aaltosen Säätiö & Suomen Kulttuurirahasto. Helsingin
yliopisto. 2000–2006.
YRITYSASEMAT
2024–: Mariatar. Perustajatar ja johtajatar. 2024–
2013–2024: Mustikka. Toiminnanjohtaja. 2013–2024.
2022–: Korsisaari Oy:n hallituksen jäsen. Korsisaari-yhtiöt.
2022–
2007–2009; 2018–2022: Nurmijärven Linja Oy:n hallituksen jäsen.
Korsisaari-yhtiöt. 2007–2009; 2018–2022.
PALKINNOT
2010: Mobilia-palkinto 4000 € kirjalle Yhtä matkaa.
Korsisaari-yhtiöiden 80-vuotishistoria. Teksti: Eva Korsisaari.
Visuaalinen suunnittelu ja toteutus: Aleksi Salokannel, Sisin Oy. Paino:
Gummerus Kirjapaino Oy. Kustantaja: Korsisaari-yhtiöt. 2009. Palkinnon
myöntäjänä Mobilia-säätiö, joka palkitsee joka toinen vuosi yhden Suomessa
edellisen kaksivuotiskauden aikana julkaistun liikenteen alaa käsittelevän
kirjan. 2010.
JULKAISUT
2025: Kirja Politiikka. Mariatar. Helsinki.
2025.
2020: Artikkeli The Ethics of Elemental Passions in
Eugène Guillevic and Luce Irigaray. Teoksessa Thinking Life
with Luce Irigaray.Language, Origin, Art, Love. Toimittanut
Gail M. Schwab. State University of New York Press. New York. 2020.
2018: Artikkeli Uusi mobiilisovellus saattaa
yhteen surutyötä tekeviä. Lunatec Oy:n Juuso Auvinen uskoo vertaistuen
voimaan. Lehdessä Diakonia. 4/2018.
2017: Raportti Dialogista tunnistamista.
Järjestökentän kokemuksia ihmiskaupan tunnistamisesta ja avun
tarjoamisesta. EU:n sisäisen turvallisuuden rahaston rahoittaman
hankkeen Askelmerkit dialogiseen tunnistamiseen aikana
kirjoittamani selvitys. 2017.
2017: Essee Miten vastata intersektionaalisen
feminismin haasteeseen? Pro-tukipisteen verkkosivut. 19.10.2017.
2015: Teksti Eroottisten kulkuväylien
merkitsemisestä. Visuaalinen ilme ja kuvitus Aikku Meura.
Lehdessä QFemZine. 28.10.2015.
2013: Esipuhe ja toimitustyö julkaisussa Pakkotoistosta
queerkumoukseen. Sukupuolentutkimus. Helsingin yliopisto. 2013.
2013: Teksti ja audio Epävakauden Museo esittää:
Joitain huomioita polyamoriasta ja sadomasokismista länsimaisten
rakkauskäsitysten ravistelijoina. Näyttely Epävakauden Museo. Yliopistomuseo.
Helsinki. 23.3.–31.8.2013.
2012: Essee Sukupuoli ja seksuaalinen
väkivalta. Teoksessa Sukupuoli ja väkivalta. Toimittanut
Timo Purjo. Non Fighting Generation. Helsinki. 2012.
2011: Essee Lukijoiden yhteisö! Ei ole lukijoiden
yhteisöjä. Lehdessä Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti
Avain. 4/2011.
2011: Essee Review of Albrecht Classen (ed.): Words
of Love and Love of Words in the Middle Ages and the Renaissance(Arizona
Center for Medieval and Renaissance Studies, 2008) yhdessä Heli
Tissarin kanssa.Lehdessä Neuphilologische Mitteilungen.
Bulletin de la Société Néophilologique / Bulletin of the Modern Language
Society. 3 CXII. 2011.
2010: Essee Review of Linnell Secomb: Philosophy and
Love. From Plato to Popular Culture (Edinburgh University Press, 2007). Teoksessa Yearbook
of the Irish Philosophical Society 2009. Toimittanut Cyril McDonnell.
Maynooth. 2010.
2010: Essee Kierros Tihkuluodolla Gaston Bachelardin
kera. Lehdessä Kritiikki. Nuoren Voiman kirjakatsaus III. Helsinki.
2010.
2009: Kirja Yhtä matkaa. Korsisaari-yhtiöiden
80-vuotishistoria. Teksti: Eva Korsisaari. Visuaalinen suunnittelu ja
toteutus: Aleksi Salokannel, Sisin Oy. Paino: Gummerus Kirjapaino Oy.
Kustantaja: Korsisaari-yhtiöt. 2009.
2009: Essee "The love song is never simply
happy." Lehdessä niin & näin. Filosofinen
aikakauslehti. 1/2009.
2006: Väitöskirja Tule, rakkaani! Naisen ja miehen
välisestä etiikasta kirjallisuuden rakkauskuvauksissa. Teos. Helsinki.
2006.
2003: Essee Ruusu. Teoksessa Cameo
– filosofin elämää. Toimittaneet Sevi Siljola & Sebastian Slotte.
WSOY. Helsinki. 2003.
2002: Artikkeli "Kuka sinä olet?"
Rakkaudesta, kielestä ja kohtaamisesta. Teoksessa Kauneuden
sukupuoli. Näkökulmia feministiseen estetiikkaan. Toimittaneet Pauline
von Bonsdorff & Anita Seppä. Gaudeamus. Helsinki. 2002.
2002: Artikkeli Tulista lempeä, totista leikkiä.
Intohimosta Teuvo Tulion elokuvissa. Teoksessa Tulio.
Levottoman veren antologia. Toimittanut Sakari Toiviainen. Suomalaisen
Kirjallisuuden Seura. Helsinki. 2002.
2001: Artikkeli Keskeisiä kirjallisuudentutkimuksen
suuntauksia. Teoksessa Kirjallisuudentutkimuksen
peruskäsitteitä. Toimittaneet Outi Alanko & Tiina Käkelä-Puumala.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Helsinki. 2001.
1999: Essee Aikakautemme kysymys? Luce Irigaray ja
sukupuolieron filosofia. Teoksessa Symposium. Esa
Saarisen filosofian oppikirja lukiolaisille. WSOY. Helsinki. 1999.
1999: Essee Diotima, viisauden rakastajatar ja
Sapfo, Afroditen ystävätär. Teoksessa Symposium. Esa
Saarisen filosofian oppikirja lukiolaisille. WSOY. Helsinki. 1999.
1999: Essee Kirjoita itsesi! Hélène Cixous ja
naiskirjoitus. Teoksessa Symposium. Esa Saarisen
filosofian oppikirja lukiolaisille. WSOY. Helsinki. 1999.
1999: Essee Majakan valossa. Virginia Woolf:
Majakka. Teoksessa Symposium. Esa Saarisen filosofian
oppikirja lukiolaisille. WSOY. Helsinki. 1999.
1999: Essee Mystinen yhteys. Pyhä Teresa ja
hengellinen avioliitto. Teoksessa Symposium. Esa
Saarisen filosofian oppikirja lukiolaisille. WSOY. Helsinki. 1999.
1999: Essee Nyt-hetkien tähden. Clarice Lispector:
Tähden hetki. Teokessa Symposium. Esa Saarisen
filosofian oppikirja lukiolaisille. WSOY. Helsinki. 1999.
1999: Essee Raamattu. Kaunein laulu. Teoksessa Symposium. Esa
Saarisen filosofian oppikirja lukiolaisille. WSOY. Helsinki. 1999.
1999: Artikkeli "How do I love thee? Let me
count the ways." Rakkauskirje Elizabeth Barrettin ja Robert
Browningin rakkauskirjeille. Teoksessa Hääkirja. Kirjoituksia
rakkaudesta, romantiikasta ja sukupuolesta. Toimittanut Susanna
Paasonen. Turun yliopisto. 1999.
1999: Essee Uutta etiikkaa ja erilaista utopismia.
Luce Irigarayn kanssa matkalla tulevaan. Lehdessä Tiede &
edistys. Monitieteinen aikakauslehti. 1/1999.
1998: Essee Feministisen kirjallisuudentutkimuksen
aakkosia. Teoksessa Konteksti – tutkimuksen avainsana?
Kirjallisuudentutkijain Seuran vuosikirja 51. Toimittanut Päivi
Molarius. Helsinki. 1998.
1997: Artikkeli Meditaatioita naiskielen ja
naiskirjallisuuden mahdollisuuksista. Teoksessa Ruumiin kuvia.
Subjektin ja sukupuolen muunnelmia. Toimittaneet Sara Heinämaa,
Martina Reuter & Kirsi Saarikangas. Gaudeamus. Helsinki. 1997.
KOULUTTAMISET
2023: Koulutustilaisuus Sukupuolen
moninaisuus. Toimivat käytännöt. Kuninkaantien lukio. Espoo.
19.4.2023.
2019: Koulutustilaisuus Hyveistä ja etiikasta ennen
ja nyt sukupuolisuuden, seksuaalisuuden ja yhteisöllisyyden näkökulmista
tarkasteluina. Sukupuolisensitiivisyys-kouluttajien koulutus. Loisto
Setlementti. Helsinki. 11.2.2019.
2018: KoulutustilaisuusKohti yhdenvertaista
yliopistoyhteisöä. Miten valmistautua ja mihin varautua vedettäessä
keskusteluja etiikasta opiskelijoille? Luento ja työryhmätyöskentelyä
Aalto-yliopiston henkilökunnalle. Aalto-yliopisto. Espoo. 23.8.2018.
2018: Koulutustilaisuus Intersektionaalisia
oivalluksia ja otteita. Luento ja työryhmätyöskentelyä. Nicehearts
ry:n koulutuspäivä. Helsinki. 20.8.2018.
2018: Koulutustilaisuus Intersektionaalista
suunnistusta tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden saavuttamiseksi II. Luento
ja työryhmätyöskentelyä. Tasova-hankkeen koulutuspäivä. Oulu. 10.6.2018.
2018: Koulutustilaisuus Intersektionaalista
feminismiä politiikkaan! Luento ja työryhmätyöskentelyä. Feministisen
puolueen koulutustilaisuus. Espoo. 25.4.2018.
2018: Koulutustilaisuus Intersektionaalisen etiikan
ja politiikan mahdollisuudet. Luento ja työryhmätyöskentelyä.
Feministisen puolueen koulutustilaisuus. Villa Salin. Helsinki. 29.3.2018.
2018: Koulutustilaisuus Intersektionaalista
suunnistusta tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden saavuttamiseksi. Tilaisuus Tasa-arvotalkoot. Agora-tutkimuskeskus
& ViVa-hanke. Helsingin yliopiston Minerva-tori. 19.3.2018.
ESITELMÄT
2018: Esitelmä sessiossa Moniäänisyyttä tasa-arvo-
ja yhdenvertaisuustyöhön! Tilaisuus Tasa-arvopäivät.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Helsinki. 11.10.2018.
2018: Esitelmä Witnessing as Rebelling, Raconteuring
as Renewing. Ethics via Emancipation via Empowerment. Konferenssi Terrors
of Injustice. Gender Violence and Ethics of Shame. Institute for
Philosophical Studies, Science and Research Centre Koper (Slovenia) with
Graduate Gender Programme (University of Utrecht) & Cultures, Citizenship
and Human Rights (University of Utrecht) & Norwegian People's Aid. Utrecht
University, Alankomaat. 4.–5.10.2018.
2017: Esitelmä Oikeuksien puolesta, ihmiskauppaa
vastaan! Intersektionaalinen ote ihmiskaupan vastaisessa toiminnassa. Tutkimusseminaari
ihmiskaupan vastaisesta työstä. Lapsuuden, nuoruuden ja perheen tutkimuskeskus
Perla. Tampereen yliopisto. Tampere. 29.9.2017.
2017: Esitelmä Tietoa ja taistoa ihmiskauppaa
vastaan. Ihmiskaupan vastaisen yhteensovittamissihteeristön kokous.
Sisäministeriö. Helsinki. 14.9.2017.
2017: Esitelmä Askelmerkkejä ihmiskaupan dialogiseen
tunnistamiseen ja torjumiseen. Hankkeen HOIKU – Ihmiskaupan
uhrien terveydenhoito ja hyvinvointi Suomessa moniammatillisen
asiantuntijaryhmän kokoontuminen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Helsinki.
18.8.2017.
2017: Esitelmä Moninkertainen syrjintä – miten tukea
naisia jotka kuuluvat useampaan kuin yhteen vähemmistöön? Seminaari
sukupuolittunutta väkivaltaa kohdanneiden paperittomien ja
siirtolaistaustaisten naisten kanssa työskenteleville sosiaali- ja terveysalan
ammattilaisille. Hanke Gemma: Gender Based Empowerment of Migrants
through a Multiagency Approach. Hirundo. Helsingin Diakonissalaitos.
15.6.2017.
2017: Esitelmä Ihmiskaupan dialogisesta
tunnistamisesta ja torjumisesta. Koulutustilaisuus Asiaa
ihmiskaupasta. Tampereen kaupunki. Tampere. 14.3.2017.
2017: Esitelmä Onko ihmiskaupan vastaisista
tietoisuuskampanjoista hyötyä – ja voiko niistä olla haittaa? Ihmiskaupan
vastaisen verkoston kokoontuminen. Rikosuhripäivystys. Helsinki. 2.2.2017.
2016: Esitelmä Kuvittamisen etiikasta työryhmässä Ihmiskauppa
ja sukupuoli: liikkuvuus, haavoittuvuus, toimijuus. Konferenssi Sukupuoli
ja liikkuvuus – Gendered Mobilities. Sukupuolentutkimuksen seura &
Etnisten suhteiden sekä kansainvälisen muuttoliikkeen tutkimuksen seura.
Joensuu. 25.–26.11.2016.
2016: Esitelmä Kuvat ja etiikka. Pro-tukipisteen
ihmiskaupasta kertovan animaation julkistusseminaari Miten kuvat
puhuvat ihmiskaupasta? Elokuvateatteri Andorra. Helsinki. 18.10.2016.
2016: Esitelmä Oikeuksien puolesta, väkivaltaa
vastaan. Työelämäpaneeli. Sukupuolentutkimus. Helsingin yliopisto.
7.10.2016.
2013: Esitelmä Keväistä tekstiloistoa. Tilaisuus Sadonkorjuujuhla. Helsingin
yliopiston sukupuolentutkimuksen oppiaine. 21.5.2013.
2013: Esitelmä Filosofia <3 feminismi <3
filosofia. Tilaisuus naistenpäivänä Helsingin kuvataidelukiossa.
8.3.2013.
2012: Esitelmä Sinussa olen valtuutettu –
mihin? Studia generalia -yleisöluentosarja Rakkaus
kriisissä? Tampereen yliopisto. 24.10.2012.
2012: Esitelmä Tracing Hospitality, Imagining
Community sessiossa UncomfortableStrangers:
Ethics, Place, Cosmopolitics. Konferenssi Archaeologies of the
Future. Tracing Memories, Imagining Spaces. International Association
for Philosophy and Literature. Tallinn University, Viro. 28.5.–3.6.2012.
2011: Esitelmä The Discourse of Ennobling Love in
Antiquity and The Middle Ages: Irigarayan Approaches. Konferenssi Feminist
Theory and the Philosophical Tradition. "Research Team Politics
of Philosophy and Gender" Suomen Akatemian huippuyksikössä "Political
Thought and Conceptual Change." Helsingin yliopisto. 2.12.2011.
2011: Esitelmä Kuinka rakastaa sinulle? Juhlaseminaari Tutkimusta,
tunteita ja politiikkaa Kristiina-instituutin täyttäessä 20 vuotta.
Helsingin yliopisto. 13.5.2011.
2010: Esitelmä Courtly Love Revisited: The Comtessa
de Dia's Feminine Poetics and Luce Irigaray's Philosophy of Sexual
Difference. Seminaari Workshop with Morny Joy: On Luce
Irigaray's Thought. Suomen Akatemian tutkimushanke "Uskonto ja
sukupuoli suomalaisten naisten kirjoituksessa" & Helsingin yliopiston
sukupuolentutkimuksen oppiaine. Helsingin yliopisto. 3.5.2010.
2009: Esitelmä How to Encounter Literary
Works? Luce Irigaray, Hélène Cixous and the Method of Affectionate
Dialogue. Konferenssi Feminist Research Methods. Stockholm
University, Ruotsi. 4.–6.2.2009.
2008: Esitelmä The Touch of the Caress. Luce
Irigaray and Eugène Guillevic on Love, Intercorporeality and Ethics. Konferenssi Perspectives
on Intercorporeality and Intersubjectivity. University College Dublin,
Irlanti. 6.–7.6.2008.
2008: Esitelmä Toward an Ethics of Elemental
Passions. 3rd Luce Irigaray Circle Conference The Philosophy
of Luce Irigaray. Hofstra University, New York, USA. 12.–13.9.2008.
2008: Esitelmä On Erotic Poetry and the
Intentionality of Love. Konferenssi Writing in a
Post-Derridean Era. Växjö Universitet, Ruotsi. 23.–25.10.2008.
2008: Esitelmä "Cercamon sanoo: eipä liene
jalo, ken luopuu uskostaan rakkauteen." Ylentävän rakkauden ideasta
eurooppalaisessa kirjallisuudessa. Seminaari Hyveistä ja
Paheista. Helsingin yliopiston tutkijakollegium. 6.11.2008.
2007: Esitelmä"How I wish just once I could caress
that chevalier." Courtly Love and Feminine Desire in the Comtessa de Dia. Konferenssi Femininity
and Embodiment. Helsingin yliopiston tutkijakollegium. 15.–16.5.2007.
2007: Esitelmä Rakkaus, aistimellisuus ja
transsendentaalisuus. Seminaari Tutkiva Kristiina. Kristiina-instituutti.
Helsingin yliopisto. 7.6.2007.
2007: Esitelmä Rakkaus ja etiikka. Suomen
Akateemisten Naisten Liiton vuosikokous sekä Helsingin Akateemisten Naisten
80-vuotisjuhlaseminaari. Helsinki. 20.10.2007.
2007: Esitelmä Hylkäämättä, tarrautumatta. Huomioita
rakkauden etiikasta. Tapahtuma Uuden Kirjan Päivät. Oriveden
opisto. 13.–14.7.2007.
2006: Esitelmä Sukupuolieron etiikasta
kirjallisuuden rakkauskuvauksissa. Tilaisuus Filosofinen
ilta. Länsi-Suomen kesäyliopisto & Rauman kirjasto-kulttuuritoimi.
Kulttuuritalo Poselli. Rauma. 25.1.2006.
2006: Esitelmä Kirjojen kohtaamisesta. Luce
Irigaray, Hélène Cixous ja rakkaudella tutkiminen. Seminaari Naisluentoja. Helsingin
yliopiston kotimaisen kirjallisuuden oppiaine & Kristiina-instituutti.
Helsingin yliopisto. 24.3.2006.
2006: Esitelmä Kirjallisuus, tutkija ja
tunteet. Työryhmä Metodi, tunteet ja sukupuoli.
Tilaisuus Naistutkimuspäivät. Tampereen yliopisto.
17.–18.11.2006.
2006: Esitelmä Luce Irigaray ja sukupuolieron
etiikka. Teatterikorkeakoulu. Helsinki. 10.3.2006.
2006: Esitelmä Runous ja rakkaus. Nuorten
filosofiatapahtuma. Paasitorni. Helsinki. 14.1.2006.
2005: Esitelmä Rakkauden jäljillä. Francesco
Petrarcan ja Elizabeth Barrett Browningin rakkauslyriikasta. Suomalainen
Naisliitto & Lukukeskus. Villa Kivi. Helsinki. 12.5.2005.
2004: Esitelmä "Rakkaani tulee, minä kuulen
hänen äänensä!" Kirjallisen rakastetun kohtaamisesta. Tapahtuma Kirjallisuudentutkijain
Seuran vuosiseminaari. Suitian kartano. Siuntio. 9.–10.1.2004.
2001: Esitelmä Rakkaus kirjallisuudessa. Kirjallisuusmatinea.
Savonlinnan kesäyliopisto. 22.11.2001.
2000: Esitelmä Kell' onni on se onnen näyttäköön.
Media rakkaustarinoiden tuottajana. Raha-automaattiyhdistyksen
talviseminaari. Luosto. 12.12.2000.
2000: Esitelmä Elizabeth Barrett Browning ja
rakkaus. Nurmijärven Kansallisten Eläkeläisten kirjallisuusilta.
Nurmijärven seurakuntakeskus. 12.10.2000.
2000: Esitelmä Ars Eroticaa etsimässä. Erotiikka
eurooppalaisessa kirjallisuudessa. Luentosarja Mistä on
Eurooppa tehty? Sibelius-Akatemia. Helsinki. 17.3.2000.
1998: Esitelmä Rakkaus romantiikan ajan
naiskirjallisuudessa. Luentosarja Romantiikan kiihko ja
kaipuu. Sibelius-Akatemia. Helsinki. 6.2.1998.
YKSILÖ- JA YHTEISÖTYÖSKENTELYT
2022: Sanataideterapeuttinen kurssi Oikeuksia!
Kahdeksan tietä. 25.–27.4.2022.
2018: Työpaja Intersektionaalista feminististä
etiikkaa osuudessa Moniäänisyyttä tasa-arvo- ja
yhdenvertaisuustyöhön! Tilaisuus Tasa-arvopäivät. Terveyden
ja hyvinvoinnin laitos. Helsinki. 11.10.2018.
2017: Mallinnus Oikeuksien puolesta, ihmiskauppaa
vastaan! Mallinnus yhteisöille suunnatuista työpajoista. EU:n sisäisen
turvallisuuden rahaston rahoittaman hankkeen Askelmerkit dialogiseen
tunnistamiseen aikana kirjoittamani kuvaus ja mallinnus
järjestämistämme työpajoista. 2017.
2017: Työpaja Oikeuksien puolesta, ihmiskauppaa
vastaan! Puheeksi ottamisen keinot. Tukipalvelut ja auttamisjärjestelmä. Tilaisuuden
suunnittelu ja toteutus yhdessä Essi Thesslundin kanssa. Tampere. 13.9.2017.
2017: Työpaja Oikeuksien puolesta, ihmiskauppaa
vastaan! Tunnista ihmiskauppa. Kohti apua ja oikeuksia. Tilaisuuden
suunnittelu ja toteutus yhdessä Essi Thesslundin kanssa. Tampere. 6.9.2017.
2017: Työpaja Oikeuksien puolesta, ihmiskauppaa
vastaan! Tapaustutkimuksia. Tilaisuuden suunnittelu ja toteutus
yhdessä Essi Thesslundin kanssa. Helsinki. 24.5.2017.
2017: Työpaja Oikeuksien puolesta, ihmiskauppaa
vastaan! Tunnista ihmiskauppa. Kohti apua ja oikeuksia. Tilaisuuden
suunnittelu ja toteutus yhdessä Essi Thesslundin kanssa. Helsinki. 17.5.2017.
2016: Työpaja Kirjoita sukupuolesi tarina!
Kohtaaminen intersukupuolisille, sukupuolettomille, muunsukupuolisille,
transihmisille, sukupuoleltaan queereille sekä sukupuoltaan etsiville ja
keksiville. Tilaisuuden suunnittelu ja toteutus yhdessä Aikku Meuran
& Sami Suhosen kanssa. Feministinen Foorumi FemF. Arbis.
Helsinki. 21.11.2016.
2016: Tilaisuus Itsemääräämisoikeudesta. Kyselytunti
ihmiskaupasta. Tilaisuuden suunnittelu ja toteutus yhdessä Essi Thesslundin
kanssa. Helsinki. 29.11.2016.
2016: Tilaisuus Kohti oikeuksia. Info- ja
motivaatiotilaisuus. Tilaisuuden suunnittelu ja toteutus yhdessä Essi
Thesslundin kanssa. Helsinki. 24.5.2016.
2016: Tilaisuus Mitä ihmiskauppa on? Info-
ja motivaatiotilaisuus. Tilaisuuden suunnittelu ja toteutus yhdessä Essi
Thesslundin kanssa. Helsinki. 3.5.2016.
YLIOPISTOLEHTORAATIT
2012–2013: Yliopistonlehtori. Sijaisuus. Sukupuolentutkimus.
Helsingin yliopisto. 1.8.2012–31.5.2013.
YLIOPISTO-OPETUKSET
2022: Verkkokurssi Seksuaalinen väkivalta –
kuvaamisen keinoja, selviytymisen strategioita Aalto-yliopiston,
Helsingin yliopiston, Helsingin yliopiston Avoimen yliopiston, Itä-Suomen
yliopiston, Jyväskylän yliopiston, Lapin yliopiston, Taideyliopiston, Tampereen
yliopiston, Turun yliopiston, Oulun yliopiston & Åbo Akademin valituille
opiskelijoille. Hilma, valtakunnallinen sukupuolentutkimuksen verkosto.
3.10.–2.12.2022.
2021: Verkkokurssi Seksuaalinen väkivalta –
kuvaamisen keinoja, selviytymisen strategioita Aalto-yliopiston,
Helsingin yliopiston, Itä-Suomen yliopiston, Jyväskylän yliopiston, Lapin
yliopiston, Taideyliopiston, Tampereen yliopiston, Turun yliopiston, Oulun
yliopiston & Åbo Akademin valituille opiskelijoille. Hilma,
valtakunnallinen sukupuolentutkimuksen verkosto. 22.3.–14.5.2021.
2019: Verkkokurssi Seksuaalinen väkivalta –
kuvaamisen keinoja, selviytymisen strategioita Helsingin yliopiston,
Itä-Suomen yliopiston, Jyväskylän yliopiston, Lapin yliopiston, Tampereen
yliopiston, Turun yliopiston, Oulun yliopiston & Åbo Akademin valituille
opiskelijoille. Hilma, valtakunnallinen sukupuolentutkimuksen verkosto.
11.3.–3.5.2019.
2017: Verkkokurssi Seksuaalinen väkivalta –
kuvaamisen keinoja, selviytymisen strategioita Helsingin yliopiston,
Itä-Suomen yliopiston, Jyväskylän yliopiston, Lapin yliopiston, Tampereen
yliopiston, Turun yliopiston, Oulun yliopiston & Åbo Akademin valituille
opiskelijoille. Hilma, valtakunnallinen sukupuolentutkimuksen verkosto. 19.10.–8.12.2017.
2016: Vetäjä väitöskirjojen kirjoitusseminaarissa.
Tohtoriohjelma Sukupuoli, kulttuuri ja yhteiskunta. Helsingin
yliopisto. 14.10.–16.12.2016.
2016: Verkkokurssi Seksuaalinen väkivalta –
kuvaamisen keinoja, selviytymisen strategioita Helsingin yliopiston,
Itä-Suomen yliopiston, Jyväskylän yliopiston, Lapin yliopiston, Tampereen
yliopiston, Turun yliopiston, Oulun yliopiston & Åbo Akademin valituille
opiskelijoille. Hilma, valtakunnallinen sukupuolentutkimuksen verkosto.
1.4.–11.5.2016.
2016: Verkkokurssi Feministinen metodologia Helsingin
yliopiston, Itä-Suomen yliopiston, Jyväskylän yliopiston, Lapin yliopiston,
Tampereen yliopiston, Turun yliopiston, Oulun yliopiston & Åbo Akademin
valituille opiskelijoille. Hilma, valtakunnallinen sukupuolentutkimuksen
verkosto. 8.2.–1.4.2016.
2015: Luentosarja Intersektionaalisuus. Sukupuolentutkimus.
Helsingin yliopisto. 2.11.–9.12.2015.
2015: Vetäjä väitöskirjojen kirjoitusseminaarissa.
Tohtoriohjelma Sukupuoli, kulttuuri ja yhteiskunta. Helsingin
yliopisto. 16.10.–11.12.2015.
2015: Luentoseminaari Kuva ja sukupuoli. Kuvataideakatemia.
Helsinki. 2.4.–7.5.2015.
2015: Verkkokurssi Seksuaalinen väkivalta –
kuvaamisen keinoja, selviytymisen strategioita Helsingin yliopiston,
Itä-Suomen yliopiston, Jyväskylän yliopiston, Lapin yliopiston, Tampereen
yliopiston, Turun yliopiston, Oulun yliopiston & Åbo Akademin valituille
opiskelijoille. Hilma, valtakunnallinen sukupuolentutkimuksen verkosto.
1.4.–11.5.2015.
2014: Luentosarja Intersektionaalisuus. Sukupuolentutkimus.
Helsingin yliopisto. 10.11.–10.12.2014.
2014: Vetäjä väitöskirjojen kirjoitusseminaarissa.
Tohtoriohjelma Sukupuoli, kulttuuri ja yhteiskunta. Helsingin
yliopisto. 17.10.–12.12.2014.
2014: Luentosarja Pieni johdatus
sukupuolentutkimukseen. Kolme kohtaamista Kuvataideakatemiassa. Kuvataideakatemia.
Helsinki. 23.1.–6.2.2014.
2013: Seminaari Monitieteinen graduseminaari. Sukupuolentutkimus.
Helsingin yliopisto. 24.1.–2.5.2013.
2013: Seminaari Tutkimusmenetelmät ja tieteellinen
kirjoittaminen. Sukupuolentutkimus. Helsingin yliopisto.
23.1.–6.5.2013.
2012: Luentosarja Sukupuoli ja representaatio. Sukupuolentutkimus.
Helsingin yliopisto. 31.10.–13.12.2012.
2012: Seminaari Monitieteinen graduseminaari. Sukupuolentutkimus.
Helsingin yliopisto. 13.9.–13.12.2012.
2012: Luentosarja Sukupuolentutkimuksen
johdantokurssi yhdessä professori Marjut Jyrkisen kanssa.
Sukupuolentutkimus. Helsingin yliopisto. 12.9.–18.10.2012.
2009: Luento Kysymys sukupuolierosta. Sukupuolentutkimuksen
johdantokurssi. Kristiina-instituutti. Helsingin yliopisto. 14.10.2009.
2009: Luento Kysymys sukupuolierosta. Naistutkimuksen
johdantokurssi. Kristiina-instituutti. Helsingin yliopisto. 25.2.2009.
2009: Luentosarja Kuinka rakastaa sinulle?
Sukupuolieron filosofiaa ja erotiikan etiikkaa. Kristiina-instituutti.
Helsingin yliopisto. 30.1.–24.4.2009.
2008: Luento Kysymys sukupuolierosta. Naistutkimuksen
johdantokurssi. Kristiina-instituutti. Helsingin yliopisto. 15.10.2008.
2008: Luentosarja Sukupuoliero – aikakautemme
kysymys? Kristiina-instituutti. Helsingin yliopisto. 15.2.–28.4.2008.
2006: Luento Kirjallisuuden rakkauskuvauksista
sukupuolieron etiikan valossa. Naistutkimuksen johdantokurssi.
Kristiina-instituutti. Helsingin yliopisto. 29.11.2006.
2006: Luentoseminaari Lyriikkapraktikum. Helsingin
yliopiston Avoin yliopisto. 11.9.–27.11.2006.
2005: Luentoseminaari Rakkauslyriikkapraktikum. Helsingin
yliopiston Avoin yliopisto. 12.9.–5.12.2005.
2002: Luento Naisten kielestä ja
kirjallisuudesta. Estetiikka. Taiteiden tutkimuksen laitos. Helsingin
yliopisto. 14.3.2002.
2001: Luento Miten kirjoitamme kun kirjoitamme
rakkaudesta? Yleinen kirjallisuustiede. Taiteiden tutkimuksen laitos.
Helsingin yliopisto. 12.11.2001.
2000: Luentosarja "Suloisenkatkera kesytön
peto." Rakkauslyriikkaa Sapfosta Nick Caveen. Yleinen
kirjallisuustiede. Taiteiden tutkimuksen laitos. Helsingin yliopisto.
3.2.–2.5.2000.
1998: Luentosarja Rakkauden vuoropuheluja.
Feministinen ja psykoanalyyttinen kirjallisuudentutkimus ja rakkaus
kirjallisuudessa. Yleinen kirjallisuustiede. Taiteiden tutkimuksen
laitos. Helsingin yliopisto. 3.3.–20.5.1998.
1997: Luentoseminaari Lyriikkapraktikum. Yleinen
kirjallisuustiede. Taiteiden tutkimuksen laitos. Helsingin yliopisto.
25.9.–27.11.1997.
1997: Luentoseminaari Lyriikkapraktikum. Helsingin
yliopiston Avoin yliopisto. 18.8.–23.9.1997.
1996: Luentoseminaari Lyriikkapraktikum. Yleinen
kirjallisuustiede. Taiteiden tutkimuksen laitos. Helsingin yliopisto.
10.10.–12.12.1996.
MUUT YLIOPISTOVASTUUT
2020: Vastuuhenkilö sukupuolentutkimuksen oppiaineen
jaksossa Sukupuoli, politiikka ja yhteiskunta. Helsingin
yliopiston Avoin yliopisto. 2020.
2019: Vastuuhenkilö sukupuolentutkimuksen oppiaineen
jaksossa Sukupuoli, politiikka ja yhteiskunta. Helsingin
yliopiston Avoin yliopisto. 2019.
2018: Vastuuhenkilö sukupuolentutkimuksen oppiaineen
jaksossa Sukupuoli, politiikka ja yhteiskunta. Helsingin
yliopiston Avoin yliopisto. 2018.
2017: Vastuuhenkilö sukupuolentutkimuksen oppiaineen
jaksossa Sukupuoli ja yhteiskunta. Helsingin yliopiston Avoin
yliopisto. 2017.
2016–2017: Vastuuhenkilö sukupuolentutkimuksen oppiaineen
jaksoissa Sukupuoli ja yhteiskunta; Arjen sukupuolittavat käytännöt;
Feministinen tieteentutkimus; Intersektionaalisuus; Koulutus ja sukupuoli;
Kulttuurien tutkimus ja sukupuoli; Media ja sukupuoli; Postkoloniaali, kehitys
ja sukupuoli; Sairauden, terveyden ja hoidon sukupuolittuminen; Sukupuoli ja
ääni; Sukupuoli yhteiskuntatutkimuksessa; Sukupuoli, kirjallisuus ja lukemisen
politiikka; Teatteri, esitystaide ja sukupuoli; Tila, sukupuoli,
käyttäjät sekä Uskonto ja sukupuoli. Helsingin
yliopisto. 1.8.2016–31.5.2017.
2012–2013: Vastuuhenkilö sukupuolentutkimuksen oppiaineen
jaksoissa Sukupuolentutkimuksen johdantokurssi; Sukupuolen
teoretisoinnin perusteet; Sukupuoli ja representaatio; Ruumiillisuus,
sukupuoliero, seksuaalisuus; Sukupuoli, seksuaalisuus ja heteronormatiivisuuden
kritiikki; Tutkimusmenetelmät ja tieteellinen kirjoittaminen sekä Tieteellinen
kirjoittaminen ja argumentaatio. Helsingin yliopisto.
1.8.2012–31.5.2013.
2011–2017: Vastuuhenkilö sukupuolentutkimuksen oppiaineen
jaksoissa Heteroseksuaalisuuden tutkimus sekä Affektiivisuus
ja erot. Helsingin yliopisto. 1.1.2011–31.5.2017.
2009–2017: Vastuuhenkilö sukupuolentutkimuksen oppiaineen
jaksoissa Feministinen filosofia: b) Feministinen teoria ja filosofian
historia sekä c) Feministinen teoria ja fenomenologia. Helsingin
yliopisto. 1.1.2009–31.5.2017.
OPINNÄYTEOHJAUKSET
2017–2023: Siboné Orozan väitöskirjatyön "When I'm
on Stage, I Rule": Cholita Futurism in Cochabamba, Bolivia ohjaus.
Musiikkitiede. Helsingin yliopisto. 2017–2023.
2015–2017: Mitra Härkösen väitöskirjatyön Tibetan Nuns
between Oppression and Opportunities. An Intersectional Study ohjaus.
Uskontotiede. Helsingin yliopisto. 2015–2017.
2013–2021: Astrid Joutsenon väitöskirjatyön Life Writing
from Birth to Death: How M/Others Know ohjaus. Sukupuolentutkimus.
Helsingin yliopisto. 2013–2021. Väitöskirja sai Helsingin yliopiston
vuoden 2021 parhaan väitöskirjan palkinnon!
2013–2019: Hannareeta Selingin väitöskirjatyön ohjaus, aiheena
naisten kirjoittama eroottinen kirjallisuus. Sukupuolentutkimus. Helsingin
yliopisto. 2013–2019.
2012–2013: Hannareeta Selingin pro gradu -tutkielman Konventionaalista
vai kumouksellista naisellista halua? Naisen seksuaalinen halu ja
feminiinisyyden representaatiot Outi Alanteen Neiti N:n tarina, Catherine
Milletin Catherine M:n seksuaalielämä ja Melissa P:n Sata harjanvetoa ennen
nukkumaan menoa -romaaneissa ohjaus. Sukupuolentutkimus. Helsingin
yliopisto. 2012–2013. Pro gradu sai sukupuolentutkimuksen oppiaineen
vuoden 2013 gradupalkinnon!
2012–2013: Tanja Korkalaisen sivuainegradun ohjaus, aiheena
seksuaalinen väkivalta aseellisissa konflikteissa. Sukupuolentutkimus.
Helsingin yliopisto. 2012–2013.
2012–2013: Maija Lähteenmäen pro gradu -tutkielman Samaa
sukupuolta olevien avioliiton queer-kritiikki ohjaus.
Sukupuolentutkimus. Helsingin yliopisto. 2012–2013.
2012–2013: Varpu Määttäsen pro gradu -tutkielman ohjaus, aiheena
seksilelut, parisuhde ja hyväksyttävän seksin rajat. Sukupuolentutkimus.
Helsingin yliopisto. 2012–2013.
2012–2013: Reija Kataisen pro gradu -tutkielman ohjaus, aiheena
naisten toimijuus ja ruumiillisuus feministisessä punklehdessä Hella ja
nyrkki. Sukupuolentutkimus. Helsingin yliopisto. 2012–2013.
2003–2004: Anna Laitisen pro gradu -tutkielman ohjaus, aiheena
Suzanne Vegan laulujen minän kokemus itsestä, kielestä ja suhteesta toiseen.
Yleinen kirjallisuustiede. Taiteiden tutkimuksen laitos. Helsingin yliopisto.
2003–2004.
VASTAVÄITÖKSET
2017: Vastaväittäjä. Tiina Piilolan kirjallisuuden ja
filosofian alaan kuuluva väitöskirja. Toisena vastaväittäjänä
emeritusprofessori Seppo Knuuttila. Jyväskylän yliopisto. 20.5.2017.
ARVIOINNIT
2017: Asiantuntija. Hankkeessa Gemma against
Violence: Gender Based Empowerment of Migrants through a Multiagency
Approach syntyneet protokolla sekä opas naisiin kohdistuvan väkivallan
tunnistamiseksi ja väkivaltaan puuttumiseksi. Rahoittajana Euroopan unionin
ohjelma Rights, Equality and Citizenship. Hirundo. Helsingin Diakonissalaitos.
2017.
2017: Esitarkastaja. Tiina Piilolan kirjallisuuden ja
feministisen filosofian alaan kuuluva väitöskirja. Toisena esitarkastajana
emeritusprofessori Seppo Knuuttila. Jyväskylän yliopisto. 20.2.2017.
2016: Arvioitsija. Estetyka i Krytyka – The Polish
Journal of Aesthetics. 2016.
2014: Arvioitsija. Sibelius-Akatemia. 1.9.2014.
2013: Hannareeta Selingin pro gradu -tutkielman Konventionaalista
vai kumouksellista naisellista halua? Naisen seksuaalinen halu ja
feminiinisyyden representaatiot Outi Alanteen Neiti N:n tarina, Catherine
Milletin Catherine M:n seksuaalielämä ja Melissa P:n Sata harjanvetoa ennen
nukkumaan menoa -romaaneissa tarkastus yhdessä professori Marjut
Jyrkisen kanssa. Sukupuolentutkimus. Helsingin yliopisto. 14.5.2013.
2013: Arvioitsija Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran
tieteellisiin sarjoihin toimitettavalle teokselle. 1.2.2013.
2013: Maija Lähteenmäen pro gradu -tutkielman Samaa
sukupuolta olevien avioliiton queer-kritiikki tarkastus yhdessä
professori Marjut Jyrkisen kanssa. Sukupuolentutkimus. Helsingin yliopisto.
19.8.2013.
2013: Arvioitsija Suomen Akatemian Viksu-tiedekilpailussa
kirjallisuusaiheisten tutkimustöiden osalta. 30.1.2013.
2012: Sari Mäenpään pro gradu -tutkielman Koira,
merimies ja albatrossi. Merimiesten suhde eläimiin sukupuolentutkimuksen
valossa tarkastus yhdessä yliopistonlehtori Venla Oikkosen kanssa.
Sukupuolentutkimus. Helsingin yliopisto. 11.5.2012.
2011: Sini Niinisen pro gradu -tutkielman Rosi
Braidotti ja posthumanismi tarkastus yhdessä professori Tuija
Pulkkisen kanssa. Sukupuolentutkimus. Helsingin yliopisto. 29.8.2011.
2009: Astrid Swanin naistutkimuksen pro gradu
-tutkielman "The Impractical Vagabond Wife & Mother":
Constructing a Woman Artist in The Journals of Sylvia Plath 1950–1962 tarkastus
yhdessä professori Kirsi Saarikankaan kanssa. Kristiina-instituutti. Helsingin
yliopisto. 20.5.2009.
PUHEENJOHTAJUUDET
2016: Puheenjohtaja työryhmässä Ihmiskauppa ja
sukupuoli: liikkuvuus, haavoittuvuus, toimijuus yhdessäMinna
Viuhkon kanssa. Konferenssi Sukupuoli ja liikkuvuus – Gendered
Mobilities. Sukupuolentutkimuksen seura & Etnisten suhteiden sekä
kansainvälisen muuttoliikkeen tutkimuksen seura. Joensuu. 25.–26.11.2016.
2014: Puheenjohtaja keskustelutilaisuudessa Seksuaaliseen
hyväksikäyttöön liittyvä ihmiskauppa. Mukana Pro-tukipisteen juristi
Maija Koskenoja sekä Pro-tukipisteen kehittämiskoordinaattori Essi
Thesslund. Feministinen Foorumi FemF. Arbis. Helsinki.
21.11.2014.
2013: Puheenjohtajuus sessiossa UncomfortableStrangers:
Ethics, Place, Cosmopolitics. Konferenssi Archaeologies of the
Future. Tracing Memories, Imagining Spaces. International Association
for Philosophy and Literature. Tallinn University, Viro. 28.5.–3.6.2012.
2013: Puheenjohtaja sessiossa Thinking Art. Konferenssi The5th
Christina Conference on Gender Studies: Feminist Thought – Politics of
Concepts. Helsingin yliopisto. 23.5.2013.
2013: Puheenjohtaja sessiossa Bodies, Politics,
Desires. Konferenssi The5th Christina Conference
on Gender Studies: Feminist Thought – Politics of Concepts. Helsingin
yliopisto. 24.5.2013.
2006: Puheenjohtajuus Anna Moringin kanssa työryhmässä Metodi,
tunteet ja sukupuoli. Tapahtuma Naistutkimuspäivät. Tampereen
yliopisto. 17.–18.11.2006.
2005: Puheenjohtajuus sessiossa Ontology and the
Feminine. Konferenssi Luce Irigaray: Religion, Ethics and
Ontology. Suomen Akatemia & The Nordic Society for Phenomenology
& Kristiina-instituutti. Helsingin yliopisto. 24.–25.2.2005.
2001: Puheenjohtajuus tilaisuudessa Kauneudesta. Tapahtuma Kirjojen
yö. Akateeminen kirjakauppa. Helsinki. 30.8.2001.
KESKUSTELUTILAISUUDET
2017: Osallistuja fokusryhmäkeskustelussa naisiin
kohdistuvan väkivallan tunnistamisesta ja väkivaltaan puuttumisesta.
Hanke Gemma against Violence: Gender Based Empowerment of Migrants
through a Multiagency Approach. Hirundo. Helsingin
Diakonissalaitos. 31.5.2017.
2016: Osallistuja fokusryhmäkeskustelussa naisiin
kohdistuvan väkivallan tunnistamisesta ja väkivaltaan puuttumisesta.
Hanke Gemma: Gender Based Empowerment of Migrants through a
Multiagency Approach. Hirundo. Helsingin Diakonissalaitos.
15.6.2016.
2015: Haastattelu Rakkaudelle, feministisesti.
Keskustelu Eva Maria Korsisaaren kanssa. Haastattelijana Elina
Halttunen-Riikonen. niin & näin. Filosofinen aikakauslehti. 1/2015.
2007: Vierailija televisio-ohjelmassa Runoraati. Toimittajana
Minna Joenniemi. TV2. 1.3.2007.
2007: Keskustelu Lähemmäksi kuin lähelle. Dialogi
kirjailija ja tutkija Jari Ehrnroothin kanssa. Helsingin kirjamessut. 28.10.2007.
2006: Keskustelu Tule, rakkaani! Dialogi
toimittaja Antti Korhosen kanssa. Turun kirjamessut. 30.9.2006.
2006: Keskustelu Sulautuminen ja erillisyys
rakkaudessa. Dialogi kirjailija Jouko Sirolan kanssa. Helsingin
kirjamessut. 29.10.2006.
2005: Vierailu televisio-ohjelmassa Voimala. Onko
rakkaus mielenhäiriö, polku paratiisiin vai taas uusi muija? Toimittajina
Marketta Mattila & Raisa Rauhamaa. TV1. 12.4.2005.
AKTIVISTINEN TOIMINTA
2018: Tapahtumajärjestelyt Audre Lorde's Sonic
Lighthouse. Mustikka. Kupoli. Helsinki. 28.4.2018.
2018: Puhe Anarkofeministisiä ja queerfeministisiä
kamppailuja nyt! Osa 3/3. Luentosarja Häiriöitä. Kupoli.
Helsinki. 28.4.2018.
2016: Mustikan kesäkiertueen Kissafeminismi neljäs
etappi. All Cats Are Beautiful! Mustikan ja Utopia Helsingin
Suurjuhlat. Oranssi. Helsinki. 20.8.2016.
2016: Tapahtumajärjestelyt All Cats Are Beautiful!
Mustikan & Utopia Helsingin Suurjuhlat. Oranssi. Helsinki.
20.8.2016.
2016: Puhe Mustikan kesäkiertueen Kissafeminismi kolmannella
etapilla. Vastakulttuurifestivaali Musta Pispala. Tampere.
23.7.2016.
2016: Mustikan kesäkiertueen Kissafeminismi toinen
etappi. Sisä-Hattu ja Mustikoiden Kantis. Helsinki. 3.7.2016.
2014: Puhe Anarkistinen rakkaus. Festivaali Kirja
irti. Turun Kirjakahvila. 17.5.2014.
RADIO-OHJELMAT
2011: Radio-ohjelma Harlekiinirakkautta. Keskustelu
toimittaja Salla Vuolteenahon kanssa. Yle Puhe. 22.11.2011.
2009: Radio-ohjelma Kuka kukin on kirjallisuudessa?
Neito vanhassa linnassa. Keskustelu toimittaja Eeva Luotosen kanssa.
Yle Radio 1. 2.9.2009.
2006: Radio-ohjelma Eeva Luotosen viisasten kerho.Mikä
kiehtoo Brontën sisarissa? Keskustelu Brontën sisarten elämästä ja
kirjoista toimittaja Eeva Luotosen & kääntäjä Maria Lyytisen kanssa. Yle
Radio 1. 25.10.2006.
2006: Radio-ohjelma Kuka kukin on kirjallisuudessa?
Tristan. Keskustelu toimittaja Eeva Luotosen kanssa. Yle Radio 1.
20.9.2006.
2006: Radio-ohjelma Kuka kukin on kirjallisuudessa?
Lauran Petrarca. Keskustelu toimittaja Eeva Luotosen kanssa. Yle Radio
1. 13.9.2006.
2006: Radio-ohjelma Kuka kukin on kirjallisuudessa?
Petrarcan Laura. Keskustelu toimittaja Eeva Luotosen kanssa. Yle Radio
1. 6.9.2006.
2006: Radio-ohjelma Rakkauden etiikasta. Kulttuuriuutiset.
Haastattelu väitöspäivänäni. Yle Radio 1. 2.6.2006.
2005: Radio-ohjelma Eeva Luotosen viisasten kerho.
Angelika, sulttaani ja merirosvo. Keskustelu Angelika-kirjoista ja
Angelika-elokuvista toimittaja Eeva Luotosen & tutkija Tanja Sihvosen
kanssa. Yle Radio 1. 1.11.2005.
2004: Kuunnelma New York My Lover. Käsikirjoitus
ja apuohjaus. Suomen Yleisradion Radioteatteri. Ensi-ilta 17.5.2004.
2002: Radio-ohjelma Romansseja eli rakkauskirjeitä
historian suurmiehille. James Brown. Radio Ylen Ykkönen. 7.8.2002.
2002: Radio-ohjelma Romansseja eli rakkauskirjeitä
historian suurmiehille. Odysseus. Radio Ylen Ykkönen. 31.7.2002.
2002: Radio-ohjelma Romansseja eli rakkauskirjeitä
historian suurmiehille. Musta Ori. Radio Ylen Ykkönen. 24.7.2002.
2002: Radio-ohjelma Romansseja eli rakkauskirjeitä
historian suurmiehille. Tom Waits. Radio Ylen Ykkönen. 17.7.2002.
2002: Radio-ohjelma Romansseja eli rakkauskirjeitä
historian suurmiehille. Robin Hood. Radio Ylen Ykkönen. 10.7.2002.
2002: Radio-ohjelma Romansseja eli rakkauskirjeitä
historian suurmiehille. Guillevic. Radio Ylen Ykkönen. 3.7.2002.
2002: Radio-ohjelma Romansseja eli rakkauskirjeitä
historian suurmiehille. Rhett Butler. Radio Ylen Ykkönen. 26.6.2002.
2002: Radio-ohjelma Romansseja eli rakkauskirjeitä
historian suurmiehille. Sigurd Wettenhovi-Aspa. Radio Ylen Ykkönen.
19.6.2002.
2002: Radio-ohjelma Romansseja eli rakkauskirjeitä
historian suurmiehille. James Dean. Radio Ylen Ykkönen. 12.6.2002.
2002: Radio-ohjelma Romansseja eli rakkauskirjeitä
historian suurmiehille. Salomo. Radio Ylen Ykkönen. 5.6.2002.
2000: Radio-ohjelma Akordeja rakkaudesta. Suzanne
Vega. Radio Ylen Ykkönen. 26.8.2000.
2000: Radio-ohjelma Akordeja rakkaudesta. Arto
Melleri. Radio Ylen Ykkönen. 19.8.2000.
2000: Radio-ohjelma Akordeja rakkaudesta. Pablo
Neruda. Radio Ylen Ykkönen. 12.8.2000.
2000: Radio-ohjelma Akordeja rakkaudesta. Marina
Tsvetajeva ja Anna Ahmatova. Radio Ylen Ykkönen. 5.8.2000.
2000: Radio-ohjelma Akordeja rakkaudesta. Elizabeth
Barrett Browning. Radio Ylen Ykkönen. 29.7.2000.
2000: Radio-ohjelma Akordeja rakkaudesta. Johann
Wolfgang von Goethe. Radio Ylen Ykkönen. 22.7.2000.
2000: Radio-ohjelma Akordeja rakkaudesta. Francesco
Petrarca. Radio Ylen Ykkönen. 15.7.2000.
2000: Radio-ohjelma Akordeja rakkaudesta. Dian
kreivitär. Radio Ylen Ykkönen. 8.7.2000.
2000: Radio-ohjelma Akordeja rakkaudesta. Laulujen
laulu. Radio Ylen Ykkönen. 1.7.2000.
2000: Radio-ohjelma Akordeja rakkaudesta.
Sapfo. Radio Ylen Ykkönen. 17.6.2000.
1999: Radio-ohjelma Kulttuurikahvila. Tahdon
naimisiin! Keskustelu häistä toimittaja Eeva Luotosen & tutkija
Susanna Paasosen kanssa. Radio Ylen Ykkönen. 20.6.1999.
1998: Radio-ohjelma Kulttuurikahvila. Rakkauden
seitsemän juonta. Keskustelu rakkauskirjallisuuden juonista toimittaja
Eeva Luotosen kanssa. Radio Ylen Ykkönen. 1.9.1998.
1998: Radio-ohjelma Välisoittoja rakkaudesta.
Rakkaudesta lahjana. Radio Ylen Ykkönen. 28.8.1998.
1998: Radio-ohjelma Välisoittoja rakkaudesta.
Rakkauden kielistä ja hiljaisuuksista. Radio Ylen Ykkönen. 21.8.1998.
1998: Radio-ohjelma Välisoittoja rakkaudesta.
"Intohimoisena, omistavana, vaativana ruhtinaan suu otti Alidan
vangikseen." Romanttisten romaanien sankareista ja sankarittarista. Radio
Ylen Ykkönen. 14.8.1998.
1998: Radio-ohjelma Välisoittoja rakkaudesta.
Rakkauden ajasta. Radio Ylen Ykkönen. 7.8.1998.
1998: Radio-ohjelma Välisoittoja rakkaudesta.
Rakastavaisten hellittelynimistä, tai kun Hippelihiiri ja Mökömarsu alkavat
pesiä. Radio Ylen Ykkönen. 24.7.1998.
1998: Radio-ohjelma Välisoittoja rakkaudesta.
Rakastamisesta kysymisenä. Radio Ylen Ykkönen. 17.7.1998.
1998: Radio-ohjelma Välisoittoja rakkaudesta.
Lainsuojattomista lain suojateiksi: tapaus Romeo Montague ja Julia
Capulet. Radio Ylen Ykkönen. 10.7.1998.
1998: Radio-ohjelma Välisoittoja rakkaudesta.
Morsiusmystiikasta ja Pyhän Teresan palavasta rakkaudesta Jumalaan. Radio
Ylen Ykkönen. 3.7.1998.
1998: Radio-ohjelma Välisoittoja rakkaudesta.
Rakkaudesta ei yhteensulautumisena vaan kahden välisenä tilana. Radio
Ylen Ykkönen. 26.6.1998.
1998: Radio-ohjelma Kulttuurikahvila. Romantiikan
järki ja tunteet. Keskustelu romantiikan aikakaudesta toimittaja Eeva
Luotosen kanssa. Radio Ylen Ykkönen. 8.3.1998.
TÄYDENNYSKOULUTUKSET
2018: Naisten Linjan vapaaehtoisten tukihenkilöiden
koulutus. Naisten Linja. Helsinki. 2018.
2012: SULOP 2012 – sulautuva opetus ja oppiminen. Valtiotieteellinen tiedekunta, Avoin yliopisto ja
Opetusteknologiakeskus. Helsingin yliopisto. 8.3.2012.
2011: Verkkokurssin pedagoginen käsikirjoitus. Sukupuolentutkimuksen yliopistoverkosto Hilma.
Helsingin yliopisto. 30.3.2011.
2007: Gradunohjausseminaari. Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta.
25.10.2007.