Kirjoittava Mariatar esittäytyy

Toiveikkuudesta kirjassani Politiikka

KOLUMNI

Mitä toiveikkuus on? Miten toiveikkuus ilmenee? Voisiko toiveikkuus olla yhtä herkkää tarttumaan kuin joskus tuntuu, että toivottomuus on? Ja miksi toiveikkuuden tulisi vallata alaa maailmassa, jossa on niin monia syitä epätoivoon?

Vasta ilmestynyttä kirjaani Politiikka (Mariatar, 2025) voi varmaankin hyvästä syystä kutsua toiveikkaaksi teokseksi, etsinhän kirjassa keinoja hävittää väkivalta samalla kun esitän väkivallattoman ja oikeuksientuntoisen maailman olevan mahdollinen ja tuleva.

Jos kirjaani tullaan näiden hurjien mielenmaisemien vuoksi noteeraamaan ollenkaan, minulle esitetyt kysymykset saattavat hyvinkin liittyä siihen, kuinka kukaan ihminen voi vaikkapa Venäjän aloittaman hyökkäyssodan ollessa kesken tai esimerkiksi Israelin toteuttaman kansanmurhan ollessa käsillä puhua väkivallattomasta maailmasta?

Tämä on mitä asiallisin kysymys, ja keskustelen mieluusti jokaisen tällaisenkin keskustelunavauksen tekevän kanssa. Kyselijöiden on hyvä kuitenkin jo etukäteen tietää, että eräs minun kysymyksistäni taas tulee tällaisissa keskusteluissa kuulumaan, kuinka kukaan ihminen voi pitää väkivaltaista maailmaa oletuksena ja normalisoituna, jonakin johon ihmiskunta olisi tuomittu ja johon ihmiskunnan tulisi alistua?

* * *

Oma toiveikkuuteni herää muun muassa tilanteissa, joissa havaitsen jonkun ei vain näkevän jotakin uutta vaan näkevän kokonaan uudella tavalla. Liittyen väkivaltaan ja väkivallattomuuteen, koin erään tällaisen hetken katsellessani viime toukokuussa Ylen Kulttuuricocktail-ohjelmaa.

Kulttuuricocktailissa 7.5.2025 puheena oli videopelien luovuus, ja vieraina olivat pelisuunnittelija ja taiteilija Ville Kallio sekä Remedy Entertainmentin luova johtaja Sami Järvi. Kysyttäessä Ville Kalliolta hänen videopeliensä väkivaltaisuudesta Kallio paljasti nykykulttuurin asenteen väkivaltaa kohtaan yhtä kumouksellisesti kuin Hans Christian Andersenin sadun valaistunut tämän todetessa keisarin vaatteiden olevan harhaa ja keisarin olevan alasti.

Kallio kommentoi väkivallan olevan monissa eri muodoissaan jatkuvasti läsnä kaikkialla, ja myös laillistettuna, samanaikaisesti kun kaikki tähtää perverssisti siihen, että esitetään niin kuin väkivaltaa ei olisi maailmassa olemassakaan.

Aivan kuten sadun keisarin vaatteet olivat harhaa, nykymaailmassa väkivallattomuus on harhaa. Ja aivan kuten sadun keisari oli todellisuudessa alasti, väkivaltaa ilmenee todellisuudessa alati.

En tiedä olenko oikeassa, mutta kuulen Ville Kallion puheenvuorossa myös kaikuja omasta kysymyksestäni. Kuinka kukaan ihminen voi pitää väkivaltaista maailmaa oletuksena ja normalisoituna, jonakin johon ihmiskunta olisi tuomittu ja johon ihmiskunnan tulisi alistua?

* * *

Teoksessani Politiikka väkivallattoman maailman mahdollisuuteen ja tulemiseen liittyvä toiveikkuus on läsnä monella tasolla.

Toiveikkuus on läsnä kirjassani ensinnäkin poetiikan tasolla. Traumasta toipuminen edellyttää useimmiten onnettomuuksien tai väkivaltaisuuksien vastapainoksi hyväenteisyyksien ja hyväntahtoisuuksien kokemuksia, jotta ihmisen hormonaalinen aivokemia sekä kokemuksellinen odotushorisontti tasapainottuisivat. Politiikassa lukijalle tehdään hänen vapauttaan, turvallisuuttaan ja arvokkuuttaan kunnioittavaa tilaa toipua ja toimia poetiikan keinoin, sillä jokainen kirjan seitsemästä luvusta tarjoaa kuvauksen väkivallan hävittämisestä ja oikeuksientunnon saavuttamisesta ynnä kutsuu sanataideterapian nimissä ihmisiä kirjoittamaan myös itse vastaavia kuvauksia omia oikeuksia juhliakseen sekä omia kykyjä aktivoidakseen.

Toiseksi, toiveikkuus on läsnä teoksessani politiikan tasolla. Olen jo oman elämäni aikana nähnyt monien epäoikeudenmukaisuuksien joutuvan väistymään ja monien oikeuksien tulevan tunnustetuiksi: edistystä on tapahtunut muun muassa naisten toimijuuden vahvistumisessa, seksuaalisuuden moninaisuuden ymmärtämisessä, sukupuolen moninaisuuden tunnustamisessa, eläinten oikeuksien vaalimisessa, veganismin yleistymisessä, ilmaston suojelemisessa ja lajikatoon puuttumisessa. Paljon on vielä työtä tehtävänä, ja backlash-ilmiöksi kutsutut takapakit eri oikeuksien toteutumisessa ovat todellisuutta nekin, mutta samoin on yhä useampien ihmisten liittyminen mukaan erilaisiin oikeuksia puolustaviin liikkeisiin, ja näiden liikkeiden keralla Politiikka kutsuu kaikkia ihmisiä mukaan toimimaan ihmisoikeuksien, muiden eläinten oikeuksien ja elosfäärin oikeuksien puolesta.

Toiveikkuus ilmenee, kolmanneksi, teoksessani myös filosofian tasolla. Filosofinen kirjallisuus pitää sisällään genren poliittinen utopistinen filosofia: laji kattaa kirjallisuutta, jossa kuvitellaan vaihtoehtoisia yhteiskuntia ja hahmotellaan mahdollisia maailmoja. Tässä hengessä Politiikkaa siivittää ajatus, että meillä on oltava rohkeutta ei vain kritisoida vanhaa maailmaa vaan myös luodata millainen uudistunut, oikeuksientuntoinen maailma olisi, sekä rohkeutta luoda tällaista oikeuksientuntoista maailmaa oivallisimmin kuvaavia uusia käsitteitä, jollainen jo itsessään on kehittämäni ja tässä kirjassa ensi kertaa esittelemäni termi ja tola oikeuksientunto, ynnä sitten vielä rohkeutta nostaa katse tällaiseen oikeuksientuntoiseen ja väkivallattomaan horisonttiin silloinkin, vaikka tiedämme, ettei ihmiskunta tule tätä meidän näkemäämme horisonttia vielä lähitulevaisuudessa saavuttamaan.

Ja lisäksi, neljänneksi, toiveikkuus ilmenee teoksessani etiikan tasolla. Politiikka on eräs minun vastauksistani elosfäärin kutsuun. Ja Politiikka on eräs kutsuistani elosfäärille.

* * *

Itsehavaintoon pohjaten kuvaan Politiikassa ihmisen, tai ainakin tämän ihmisen!, elävän elämäänsä niin elementaalisissa, aistimellisissa, praktisissa, teettisissä, ideaalisissa, imaginatiivisissa, intersubjektiivisissa kuin transsendentaalisissakin eksistenssin ulottuvuuksissa ynnä näiden ulottuvuuksien välisissä välityksissä. Ja eikö toiveikkuus olekin eräs niistä tunteista, joilla on voima silloittaa näitä inhimillisen eksistenssin eri ulottuvuuksia suoden ihmiselle kokemuksen minää kokoavasta menosta, askellajinvaihdokset mahdollistavasta liikkeestä ja matkaa voittavasta kulusta; kokemuksen, jota tarvitsemme ylipäänsä itseemme uskoaksemme, muutosta visioidaksemme ja matkaan lähteäksemme?

Omassa katsannossani toiveikkuus ei täten merkitse katteetonta minän sumutusta pilvilinnoilla, kritiikitöntä silmien sulkemista epäkohdilta tai passiivista alistumista vallitseviin olosuhteisiin. Minulle toiveikkuus on nimenomaan mahdollisuus samanaikaiseen toiveikkuuteen ja väkevyyteen, toiveikkuuteen ja tuimuuteen, toiveikkuuteen ja toimijuuteen. Anna toiveikkuudelle tilaa itsessäsi, ja huomaat pian, miten toiveikkuus kannattelee, kannattaa, kantaa.

Miksi, miten ja minne ratsusi kulkee? Toiveikkaanakin, ja nimenomaan toiveikkaana, sinä päätät.

22.8.2025

Eva Maria Korsisaari