Tutkiva Mariatar esittäytyy

Väkivallan kohtaamisen fenomenologiaa

ESSEE

Kiusaamisesta jäi pitkäksi aikaa olo, että koko kaupunki oli minua vastaan.

– Anniina Sono Tikka haastattelussa "Vapautta kohti", kirjoittaja Jonni Aromaa, Yle, 2024 –

Se on ohi. Silti jotakin sisälläni on nyrjähtänyttä ja näkymätön voima kulkee vastakarvaan ihoani pitkin. Sillä sota ei lopu aselepoon. Alkaa toisenlainen sota: jälkitilan jälkitila.

Tämä on minun sotani jossa todellisuudet sekoittuvat.

– Susanna Hast: Ruumis/huoneet, S&S, 2022 –

Väkivallalla on taipumus pahaenteellistää väkivallan kohtaajan kokemusmaailmaa kauas tulevaisuuteen. Tällaisesta pahaenteellistävyydestä puhutaan ja kirjoitetaan kuitenkin harvemmin, vaikka väkivallan kohtaajat muutoin ovatkin saaneet viime vuosikymmenenä aiempaa enemmän tilaa kertoa heille tapahtuneista väkivallanteoista.

Tulisiko meidän syventää ymmärrystämme väkivallan kohtaamisen kokemuksen seurauksista kohtaajalle, jotka ovat tietysti aina omanlaisiaan, mutta saattavat myös sisältää yhteneväisiä piirteitä?

Mielestäni tulisi. Tervehdinkin kunnioituksella kaikkia löytämiäni väkivallan kohtaamisen kokemuksesta ja kokemuksen seurauksista laadittuja kuvauksia, kuten vaikkapa autoteoreettisen romaanin kirjoittaneen tutkija Susanna Hastin todistusta sekä Ylen kulttuurivieraana olleen breikkari Anniina Sono Tikan haastattelua. Väkivallan kohtaamisen kokemus kaikkine seurauksineen ei nimittäin taida olla niitä helpoimpia kuvattavia.

* * *

Voisiko väkivallan kohtaamisen kokemuksesta ja kokemuksen seurauksista puhuminen olla erityisen vaikeaa ja vaatia erityistä rohkeutta siksi, että väkivallan kohtaamisen kokemuksen usein herättämää pahaenteisyyden tunnetta vastaavia kokemuksia on totuttu kulttuurissamme tulkitsemaan ainoastaan mielenterveydellisiksi häiriöiksi?

Ja voisiko väkivallan kohtaamisen kokemuksesta ja kokemuksen seurauksista puhuminen olla erityisen vaikeaa ja vaatia erityistä rohkeutta myös siksi, että väkivallan kohtaamisen kokemuksen usein mukanaan tuoma pahaenteisyyden tunne saa pontta myös kulttuurisella tasolla ilmenevästä vihamielisyydestä, kuten esimerkiksi naisvihasta, transfobiasta ja rasismista, jolloin intiimillä tasolla koetun väkivallan aikaansaama pahaenteisyys ja kulttuurisella tasolla tapahtuvan väkivallan aikaansaama pahaenteisyys voivat käämiytyä kokijan elämysmaailmassa toisiinsa tavoilla, joita on mutkikas kuvata muutoinkin, mutta etenkin sellaisessa yhteiskunnassa, joka vastuuttaa herkästi yksilöllisellä tasolla sivuuttaen rakenteellisen tason vastuun?

Erityisen vaikeaan tilanteeseen väkivallan kohtaamisen kokemuksesta ja kokemuksen seurauksista puhuvan saattavat sitten vielä sellaiset väkivallan muodot kuten hämärryttäminen, vainoaminen tai maalittaminen, jotka tyypillisimmillään koostuvat monista uhkaavan ilmapiirin kohtaajansa ympärille muodostavista pienistä ja usein absurdeista teoista ynnä käyttävät toisinaan vielä loukkaavaa kaksoisviestintää saadakseen sanomansa perille, jolloin pahaenteisyys on erityisen ahdistavana läsnä kohtaajan elämässä hänen joutuessa setvimään mikä hänen näkemässään ja kuulemassaan liittyy käynnissä olevaan todelliseen hämärryttämiseen, vainoamiseen tai maalittamiseen, ja mikä on vain hänen tällaiseksi arvelemaansa vaikeaselkoisessa tilanteessa, ja miten todistaa todellisista väkivallanteoista ilman että todistus tulee leimatuksi vain mielikuvituksen tuotteeksi?

* * *

Onnistuakseni tutkimaan väkivallan kohtaamisen kokemusta seurauksineen, ja ottamaan myös huomioon yllä mainitut kolme haastetta, olenkin omasta puolestani koettanut alkaa muodostaa eräänlaista väkivallan kohtaamisen fenomenologiaa kirjassani Politiikka (Mariatar, 2025). Jäsentääkseni väkivallan kohtaamisen kokemuksen aikaansaamia seurauksia kohtaajalle olen esimerkiksi luonut käsitteitä sellaisille väkivallan rekistereille, joissa koettu väkivalta voi ihmisen elämässä pitkäänkin vaikuttaa. Nimeämäni rekisterit ovat inhimillistä eksistenssiä vahingoittava väkivallan rekisteri, inhimillistä ajallisuutta vahingoittava väkivallan rekisteri, inhimillistä tilallisuutta vahingoittava väkivallan rekisteri sekä inhimillistä terveyttä vahingoittava väkivallan rekisteri. Lisäksi väkivallan kohtaamisen kokemuksen seurauksena aktivoituu toisinaan myös ihmistä traumatisoiva väkivallan rekisteri.

Olen myös valinnut pitää mukana kaikissa väkivaltaa ja väkivallattomuutta koskevissa puheissani ja kirjoituksissani mukana rakenteellisen tason. Mielestäni nykyinen terapiakulttuuriksikin kutsuttu ilmapiiri tarvitsee filosofiaa ja politiikkaa rinnalleen, jotta emme vastuuttaisi ainoastaan ihmisyksilöitä, olivat he sitten väkivallan tekijöitä tai väkivallan kohtaajia, vaan tutkisimme aina paitsi fyysisiä ja psyykkisiä myös sosiaalisia, kulttuurisia ja historiallisia olosuhteita, joissa väkivaltaa tehdään ja joissa väkivallattomuus mahdollistuu. Laatimalla ja lukemalla myös filosofian ja politiikan piireistä tulevia kontekstualisointeja ja käsitteellistyksiä sekä tarjoamalla yksittäisille tilanteille laajempia tulkintakehyksiä onnistumme parhaiten hävittämään väkivaltaa, ja myös parhaiten auttamaan väkivallan kohtaajia käsittelemään ja käsitteellistämään väkivallan kohtaamisen kokemuksiaan.

Edellä mainittujen tehtävien lisäksi hahmottelen Politiikassa seitsemän tien tiestön, jota kirjoittaen kulkemalla kuka tahansa väkivaltaa kohdannut ihminen voi sopivan hetken tullen vahvistaa oikeuksiaan vapauteen, turvallisuuteen ja arvokkuuteen sekä aktivoida kykyjään rohkeuteen, itsenäisyyteen, älyyn ja rakkauteen. Näin on mahdollista ei tietenkään tehdä kohdattua väkivaltaa tekemättömäksi, mutta sitoutua itse väkivallattomuuteen elämässään ja hävittää väkivallan seurauksia elämässään: voittaa väkivalta ja vapautua väkivallasta. Politiikka on itsessään mallinnus eräästä mahdollisuudesta kulkea näitä teitä pitkin; yritykseni Mariatar taas järjestää kursseja otsikolla Seitsemän tietä hävittää väkivalta elämästään, joilla joko itse koetusta väkivallasta tai kulttuurissamme ilmenevästä väkivallasta on mahdollista alkaa elpyä taideterapian keinoin kirjoittamalla vastalauseita väkivallalle ja puoltolauseita elämälle turvallisessa tilassa ja kannattelevassa ohjauksessa.

* * *

Ajattelen siis, että meidän tulisi koettaa ymmärtää paremmin väkivallan kohtaamisen kokemuksen seurauksena jatkuvan vaaraluotauksen ja luottamustestauksen keskellä elävien mielenmaisemia, eli yksi, väkivallan pahaenteellistävyyttä väkivallan kohtaajan kokemusmaailmalle, ja kaksi, intiimillä tasolla koettujen ja institutionaalisella tasolla toimivien väkivaltaisuuksien toisistaan kimpoavia kaikuja, ynnä sitten vielä kolme, väkivallan kohtaajan haastetta onnistua kertomaan toisinaan täysin absurdeina näyttäytyvistä todellisista väkivallanteoista ilman että hänen oletetaan vain kuvittelevan väkivallan samalla kun tietysti myös tällainen väkivalta saattaa pahaenteellistää väkivallan kohtaajan kokemusmaailmaa.

Nähdäkseni kaikkien näiden kolmen tavoitteen saavuttamisen lähtökohtana on kuunnella ja uskoa väkivallan kohtaajien todistuksia ynnä tämän ohessa karttaa pahaenteisyyden tuntojaan kuvaavien vähättelemistä ja vaientamista.

Vaaraluotaus ja luottamustestaus ovat eräitä mahdollisia seurauksia väkivallan kohtaamisen kokemuksesta; reaktioita, joiden avulla selviytyä vaikeissa ja vaarallisissa tilanteissa. Varuillaanolo on arvokas puolustusmekanismi, joka voi pelastaa ihmisen hengen tai pitää ihmisen kasassa.

* * *

Yhtä lailla tärkeää kuin on ymmärtää vaaraluotauksen ja luottamustestauksen keskellä elävien mielenmaisemaa, on tarjota ihmisille mahdollisuus osallistua liiallisen pahaenteisyyden taakse jättämiseen elämässään, aiheuttavathan ylenmääräinen vaaraluotaus ja luottamustestaus tarpeetonta sisäisyyden traagisuutta: ahdistusta, syyllisyyttä, yksinäisyyttä ja kommunikaatiodraamaa, filosofi Gilles Deleuzen sanastoa tässä uuteen ympäristöön istuttaakseni.

Äärimuodoissaan vaaraluotaus ja luottamustestaus eivät enää puolusta ja suojele ihmistä vaan väkivallan kohtaamisen kokemus traumatisoi ihmisen, kun järkytyksen aikaansaamat hermostolliset ja hormonaaliset muutokset ihmisen aivokemiassa alkavat murtaa ihmisen minuutta ja musertaa ihmisen elämää, ja joskus aina psykoosiin saakka. Traumatisoitumisella saattaa myös olla seurauksia traumatisoituneen lähipiirille läheisten kohdatessa sijaistraumatisoitumisen riskin ja jälkeläisten kohdatessa ylisukupolvisen traumatisoitumisen riskin.

Psykoterapia on eräs mahdollisuus toipua traumasta. Silloin kun kyseessä ei ole akuutti traumatisoituminen, tai traumatisoituminen lainkaan, tai muutoinkaan vakava ahdistuneisuus, väkivallan kohtaamisen kokemuksen käsittelemisessä ja pahaenteisyyden hälventämisessä saattaa auttaa myös ihmistä itseilmaisuun kannustava ja hyväenteisyyteen kutsuva taideterapia jokaiselle ihmiselle vetoavimmassa muodossaan tanssiterapiasta kuvataideterapiaan ja draamaterapiasta sanataideterapiaan.

* * *

Tällä hetkellä Suomessa on käynnissä yhteiskunnallinen keskustelu tarjolla olevien terapiamuotojen parhaimmasta tarkoituksenmukaisuudesta ja mahdollisuuksista vastata mitä erilaisimpiin asiakkaiden tarpeisiin. Tahtoisin itse tässä keskustelussa painottaa terapia-alan ammattilaisten vastuuta. Heillä on oltava tarpeeksi ammattitaitoa ja tarpeeksi vastuuntuntoa ohjata heidän tielleen tulevia asiakkaita sellaisten terapiamuotojen äärelle, jotka parhaiten palvelevat kyseistä asiakasta.

Henkeä uhkaavaa parisuhdeväkivaltaa parhaillaan kohtaava tarvitsee todennäköisesti turvakotijakson, lähestymiskieltomääräyksen ja pitkäkestoista psykoterapiaa. Kaukaisempia väkivallan kohtaamisen kokemuksia saattaa taas olla elvyttävää tutkia esimerkiksi sanataideterapian keinoin, mikäli kohtaaja on vaikkapa vasta oivaltamassa kohdanneensa psyykkistä väkivaltaa, tai mikäli kohtaaja on vaikkapa vasta ymmärtämässä masennuksensa johtuvan kauan sitten koetusta työpaikkaväkivallasta. Samoin traumatisoitumista lievempiä väkivallan kohtaamisen kokemuksen seurauksia, kuten vaikkapa pahaenteisyyden tuntemuksia, saattaa olla hedelmällistä hälventää sanataideterapian avulla.

Myös ihmisen persoona vaikuttaa siihen millainen terapiamuoto on hänelle soveliain: toisille sopii ohjatumpi psykoterapia lyhempänä tai pidempänä jaksona; tilaisuus saada rinnalleen saattaja ja tutkia minäänsä ja suhdettaan kokemuksiinsa uudelleen terapeutin kanssa kahden keskustellen, toisille taas toiminnallisempi taideterapia yksittäisenä kurssina tai tavoitteellisempana harjoittamisena; tilaisuus vapautua kaikenlaisista sapluunoista ja luoda itseään ja suhdettaan elämään uudelleen luovalla toiminnallaan ohjaajan ja ryhmän kannattelemina. Parhaimmassa tapauksessa erilaiset terapiamuodot hyödyttävät samanaikaisesti toisiaan tai seuraavat tarkoituksenmukaisessa järjestyksessä toisiaan.

* * *

Väkivaltaa torjuvassa työssä ei tulisi myöskään unohtaa yhteistyön merkitystä. Koen itse antoisaksi liittoutua muiden väkivallan vastaista työtä tekevien tahojen kanssa ja joko ammentaa tuntemastani väkivaltatutkimuksesta kouluttaakseni tai ammentaa harjoituttamastani sanataideterapiasta kurssittaakseni osana eri järjestötoimijoiden, hoivayritysten tai viranomaistahojen palveluita. Moniammatillista yhteistyötä tulisi aina ja edelleen kehittää, ja siltojen rakentaminen niin akateemisen maailman, järjestökentän, yrityselämän, viranomaistahojen, aktivistipiirien kuin terapia-alankin välillä on välttämätöntä väkivallan tekijöitä parhaiten auttaaksemme ja väkivallan kohtaajia parhaiten tukeaksemme.

Lisäksi ajattelen, että meidän tulisi alati muistaa terapeuttisiksi myös monenlaiset kenen tahansa ihmisen elämässä helposti viriävää pahaenteisyyttä torjuvat toimet, ynnä yhtä lailla kenen tahansa ihmisen elämässä helposti viriävää hyväenteisyyttä lisäävät toimet, kuten vaikkapa kirjojen lukeminen, flamencon tanssiminen, ystävyyden juhliminen, lenkille lähteminen, saven dreijaaminen, avannossa uiminen, puutarhan hoitaminen, runojen kirjoittaminen, joogan harrastaminen, kakun leipominen, bändissä laulaminen tai metsässä ratsastaminen.

Taitojen opetteleminen, lajien harjoittaminen ja yhdessä toimiminen kunniaan mielen terveyttä ja mielen vapautta vaaliaksemme!

18.9.2025

Eva Maria Korsisaari